lauantai 8. lokakuuta 2016

Marjapiirakka ohjetta

Marjapiirakka (maidoton, munaton, gluteeniton (ja viljaton))



1.2dl rasvaa sulana
1.2dl vettä
0.5dl hedelmäsosetta
1.8dl tapiokatärkkelystä (perunajauhoa voi käyttää myös, mutta ei toimi yhtä hyvin)
1.7dl kookosjauhoja
1tl vaniljasokeria
Sokeria (lapsille tehtyyn versioon esim. välipalaksi, halutessaan voi laittaa vaikka 0.5dl)
2tl leivinjauhetta

täyte:
n. 300g marjoja (esim. puolukka tai mustikka)
perunajauhoja jos käytät pakastemarjoja (imemään nestettä)
n. 3dl santamaria creamy kookosmaito pahvitetrassa
1tl vaniljasokeria
sokeria (Marjojen makeudesta riippuen ripaus-0.5dl)

Sekoita kuivat aineet keskenään, ja "märät" keskenään. Sekoita molemmat keskenään kunnolla. Ota n. 1/3 täytteestä erikseen ja taputtele loput piirakkavuu'an pohjalle. Lisää pohjan päälle marjat. Jos käytät pakastemarjoja, pyörittele ne ensin perunajauhossa. Sekoita sokeri kookosmaitoon ja kaada marjojen päälle. Ota loput taikinasta ja ripottele se piirakan päälle. Paista n. 175 C, 30-40min .

Ennen uuniin menoa

perjantai 16. syyskuuta 2016

Pähkinä"puuro"

Seuraava resepti on yksi mun suosikki aamupaloista. Se vaatii jonkin verran hommaa, mutta on sen arvoista. Täyttää ja pitää nälkää hyvin ja on ihan mielettömän hyvää.

Pähkinä"puuro"
(maidoton, viljaton)



Kourallinen cashew-pähkinöitä
Siemeniä (esim. pinjan ja hampunsiemeniä)

200g mustikoita
Iso banaani
loraus kookoskermaa
Kookoshiutaleita

Huuhtele pähkinät ja siemenet edellisenä iltana (tai  n. 8h aiemmin) ja liota yön yli jääkaapissa. Aamulla kaada liotusvesi pois, lisää marjat (jätä pieni osa sivuun odottamaan), 2/3 banaanista ja loraus kookoskermaa. Hurauta sauvasekoittimella/ blenderillä tms. tasaiseksi ( itse tykkään hiukan rouheisesta). Lisää päälle kookoshiutaleita, loput banaanista pilkottuna, sekä loput marjat. Nauti!

Ohjetta voi hyvin tuunata omien mieltymysten mukaan käyttäen erilaisia pähkinöitä ja siemeniä, marjoja ja hedelmiä. Avocadoa voi myös laittaa sekaan.

lauantai 3. syyskuuta 2016

Ja (vauva)vuosi vierähti

Niin on yli vuosi mennyt. Allergisen kiinteiden aloitus ja siitä liikkumaan oppiminen. Resurssit on ollut jossain ihan muualla. En tiedä onko niitä vieläkään blogille asti, mutta kokeillaan. En tiedä lukeeko kukaan tätä enää. Lukeeko kukaan ylipäätään enää blogeja?

Mikähän olisi lyhyt yhteenveto kuluneesta vuodesta? Varmaan se että pirpanan kiinteidenaloitus oli fiasko. Löytyi vaikka mitä epäsopivaa ja reilu 1vuotiaaksi mentiin sopivien ruokien listalla. Nyt suunta on jo parempi ja sopimattomien ruokien lista on lyhyempi kuin sopivien!

Esikoisen kanssa tilanne junnaa. Mennään eestaas. on otettu ruokia mukaan, on karsittu. Koko ajan jotain pientä. Keväällä oli ihan järjettömät käytösoireet siitepölystä, mutta lääkkeillä saatiin ne aisoihin.

Mutta nyt minulla kaksi ihanaa lasta, jotka dietillään pääsääntöisesti voivat hyvin. Pimu on jo 4.5vuotias. Erittäin huumorintajuinen, aurinkoinen, sopeutuvainen ja nauravainen. Käy kerhossa ja aloitti juuri tanssitunnit. Pirpana on 1.5vuotiaana erittäin aktiivinen, kiinnostunut kaikesta, omaa tahtoaan esiintuova kiukuttelija, erittäin huumorintajuinen myös (lienevät tulleen isäänsä). Molemmat rakastavat hevisaurusta, tanssimista, sylittelyä, piirtämistä ja toisiaan.

Entäs minä sitten? Nukun nykyään erittäin hyvin (jos maltan mennä ajoissa nukkumaan) Pirpana herää kyllä muutaman kerran, mutta saan nukkua hyvät unipätkät, enkä kunnolla havahdu imettämään. Olen ahkeroinut käsitöissä ja ne tuovatkin niin paljon voimaa. Kuten myös parisuhde. Miehen kanssa menee tosi hyvin. Keväällä olimme pohjilla, mutta yhdessä tsemppaamalla saimme suhteemme taas kukoistamaan.

Mutta nyt  pidemmittä puheitta, lupaan palata tänne. Mikäli täällä joku käy. Ainakin päivittämään loputtomasti erilaisia allergiaruokareseptejä. Sillä niitä on kuluneen vuoden aikana kertynyt paljon.


sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Pirpanan allergiakuulumiset

Pirpanalla ei ole mennyt kovin hyvin viime aikoina. Jonkin aikaa meillä meni hyvin. Varmaan tuo 2-3.5kk pätkä, välillä oli huonompia päiviä mutta enemmän ehkä hyviä. sitten alkoi oireita tulla enemmän ja enemmän. Pikkuhiljaa olen karsinut diettiä, ottanut karsittuja takaisin ja niin edelleen. 4kk kohdalla oli aivan kaamea vaihe ja se taisi johtua siitä että yritin ottaa kvinoaa korvaavana ruokavalioon. Sittemmin on taas helpottanut kun jätin sen(kin) pois.

Diettilista on tällä hetkellä kutakuinkin tällainen: Maito, soija, muna,  kotim. viljat, tattari, hirssi, teff, riisi, amarantti, kvinoa, pavut, kikherne, pähkinät, manteli, maissi, kaakao, tuore tomaatti sekä mansikka.

Tavan herneet tuntuu sopivan ja kikherne olisi kiva lisä ruokavalioon, sen testaus olisi ehkä jossain vaiheessa edessä. Nyt ei vaan testailla mitään kun pitäisi yrittää saada kiinteät kuvioon. Viime viikolla oli eka yritys, päärynää ja parsakaalia. Itkua ja verta kakassa saatiin aikaiseksi, joten pidetään nyt viikon verran taukoa ja kokeillaan sit uudestaan. Pakastimessa odottaa höyrytettyä ja pakastettua (eli mahdollisimman käsitelty) bataattia ja myskikurpitsaa. Toivottavasti ainakin jompikumpi menisi kivutta alas.


Ihan kohta olisi 6kk mittarissa! Itkuja on tällä hetkellä mutta ne taitaa johtua enemmän eroahdistuksesta. Missään muualla kuin sylissä (äidin) ei voi olla. Ei hetkeäkään. Voi ristus miten paljon ääntä voi pienestä vauvasta tulla kun äiti yrittääkään "hylätä" toisen hetkeksi jonnekin.

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Hei vaan heinäkuussa

Jo on taas aika rientänyt. mun on pitänyt jo kuukauden esitellä tuoreimpia ompeluksia ja saman verran kirjoitella Pirpanan allergiakuulumisia. No kesäkuu meni aika pitkälti siinä että ensimmäiset 2 viikkoa olin yksihuoltajana miehen ollessa reissussa. Ei siis omaa aikaa yhtään. Seuraavat 2 viikkoa mies kyllä oli kotona ja lomalla, mutta Pirpana voi niin huonosti että aamusta iltaan lohdutin kipeää lasta. Ei siis omaa aikaa silloinkaan.

Eli pikaisesti Pirpanan allergiakuulumiset. Tällä hetkellä on taas rauhallista. Dietti on laaja, mulla lähinnä käytössä lihat ja kasvikset ja rasvat. Tiputin korvaavatkin "muka viljat" pois ja menee taas helpommin. Kohta pitäisi aloittaa kiinteät ja se hirvittää. Pirpana olisi kovin kiinnostunut ruuasta just nyt ja haluaisin että se saisi jo maistella, mutta kun ois hyvä jos suolisto saisi nyt vähän levätä tuon kesäkuun jälkeen.

Sit niitä ompeluksia. Jostain toukokuulta. Taisin pari saumaa jostain ommella kesäkuussakin, ehkä? Jokatapauksessa tarvetta olisi esim. 74cm jumppikselle ja isomman pikkareille, mutta aikaa ei vaan tunnu nyt mistään irtoavan...


Verson puodin vihreästä joustofroteesta legginsit. Ihanat<3


Toiset leggarit raitatrikoosta joka ostettu kestovaippakaupasta.


Body (ob sausage dog) Paapiin Linneasta. <3 Tästähän tein aiemmin esikoiselle mekon. Ihanaa kun voivat samistella.

Lisää samistelua luvassa. Tein Iloisen Kettuliini joustofroteesta hihattomat mekot kummallekin. Kaava oli viime vuoden ottobren kesänumerosta. Samasta kankaasta kesämyssyt omalla pienelle ja samanikäiselle kummitytölle





Semmottiis. Palaillaan taas sellaisena iltana kun lapset nukahtaa ennen ysiä :D

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Kesäkurpitsaspagetti

Jos et ole viel kuullut kesäkurpitsaspagetista niin tässä tulee! Tätä hehkutetaan terveysruokana, mutta sopii myös allergiselle, jos sopivaa pastaa ei löydy. Kesäkurpitsa siis korvaa pastan kokonaan. Toimii oikeasti, sillä kesäkurpitsa on miedon makuista, kuten pastakin, ja koostumuskin hiukan pastamainen

Minä teen näin:

Raasta kesäkurpistaa tarvittava määrä, jätä keskustan huokoinen osuus raastamatta (sen voi käyttää vaikka seuraavana päivänä lihapullataikinaan!). Yhteen annokseen tarvitset. n. puolet keskikokoisesta kesäkurpitsasta.


(voit halutessasi käyttää kesäkurpitsaraasteen pannulla rasvan kera n. 2min, mutta minusta tätä ei tarvita jos kastike on riittävän kuumaa)

Iske kastiketta päälle reilusti. Nauti!

linssi-pinaattikastike

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Muffinsit (maidoton, soijaton, munaton, viljaton)

Jaoin aiemmin valkosipulisämpylöiden ohjeen. Niiden koostumus houkutteli muuntelemaan ohjetta johonkin makeaan herkkuun. Tuunasin ohjeesta muffinssireseptin ja vaikka itse sanonkin, nämä on herkullisia (ainakin jos on pitkään ollut kaikki herkut kiellettyjen listalla.)

Muffinsit (6 muffinsia)

0.6 dl rasvaa
0.6 dl vettä
n. 0.5dl hedelmäsosetta (itse käytin omena-banaani)
0.9 dl tapiokatärkkelystä
0.8 dl kookosjauhoja
1tl vaniljasokeria
2rkl sokeria
2tl leivinjauhetta

täytteeksi sopii ainakin banaani (taikinaa kohti 1), ananas, raparperi (lisää taikinaan sokeria)

Sekoita kuivat aineet omassa kulhossa sekaisin, samoin märät. Yhdistä taikinaksi ja sekoita n. minuutin ajan taikina kunnolla tasaiseksi. Taikina paksuuntuu sekoittaessa. Annostele taikina muffinsivuokiin ja paista n. 25-30min 175C

Jos haluat kuoruttaa muffinssit niin odota että ne ovat kunnolla jäähtyneet. Itse kuorutin muffinsit kookoskerman ja tomusokerin seoksella.


Kuorutus (riittää tupla-annokseen muffinseja)

1 prk blue dragon kookoskermaa
tomusokeria

Vatkaa jääkapissa säilytetty kookoskerma yhdessä tomusokerin kanssa vaahtomaiseksi ja kuoruta muffinsit. Lämpimässä ollessa kuorutus alkaa pehmitä, joten jos et heti nauti kaikkia, säilytä jääkaapissa. Jos käytät toisen merkin kookoskermaa, käytä kuorrutukseen vain purkin jähmettynyt osa.


Taikinasta voi tehdä myös pannaria! Tee tupla-annos taikinaa ja lisää kaksi muussattua banaania. Taputtele n. 1.5cm paksuiseksi pellille ja paista 175 astetta n. 15-20min.

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Ekaa kertaa selässä

Pirpana pääsi tänään ekaa kertaa selkäkyytiin! Katsokaan miten iso toinen jo on <3 Ihan näppärästi se sinne sujahti ja sidontakin oli suht ok. Aluksi jäi vähän turhan ylös, mutta laskin alemmas ja liina asettui aika hyvin siihen nähden et tää oli meidän eka kerta :D



Ja siis tämä oli pakon edestä. Mies on ollut maanantaista reissussa ja tulee vasta ensi keskiviikkona. Mä täällä hajoilen vatsavaivoja tai allergioita itkevän vauvan ja kiukuttelevan kolmevuotiaan kanssa. Iltapalaa oli pakko tehdä ja pyykit ripustaa ennen illan nukutussessioita joten nappasin sit pienen tuonne liinaan.

Jos  muuten olisin tiennyt millaista meidän elo on täällä ilman miestä niin en olisi kyllä jokavuotiselle kesäreissulle päästänyt. Jos jotain hyvää pitää tästä keksiä niin Pimu oppii varmaan pyytämään anteeksi tosi nätisti, kun joudun omien kiukuttelujeni takia pyytämään häneltä anteeksi joka päivä :(

Huomenna saadaan onneksi mun oma äiti vähän auttelemaan :)

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Luonnonkosmetiikkaa

Olen pyrkinyt pikkuhiljaa siirtymään luonnonkosmetiikkaan, syitä ei ehkä tarvitse selitellä. Vähemmän kuormitusta luonnolle, sekä oman kemikaalikuorman vähentäminen. Enemmän luonnonkosmetiikasta voi lukea vaikka pro luonnonkosmeetikka ry:n sivuilta. Kosmetiikan käyttöni ylipäätään on aika vähäistä. Shampoo, hoitoaine, kasvojen pesuaine, käsisaippua, iho ja kasvovoide, deodorantti ja meikki satunnaisesti. Hyvin satunnaisesti käytän näiden lisäksi mitään, esim. hiusmuotoilutuotteita en käytä ollenkaan.

Otin uudenvuoden lupaukseksi vaihtaa kaikki tuotteet luonnonkosmetiikkaan. Saa nähdä miten käy. Muutamia uusia tuotteita on tullut pikkuhiljaa hankittua, sitä mukaan kun edelliset loppuvat. Luonnonkosmetiikkaa löytyy myös ihan lähikaupasta. Ainakin s-ryhmällä on myös s-marketeissa kohtalaisesti luonnonkosmetiikan tuotteita, ainakin urtekramin tuotteita.

 

Urtekramin käsisaippua löytyi ihan s-marketista. Toinen pullo jo menossa ja olen erittäin tyytyväinen. Vaikka vauvan kanssa käsiä tulee pestyä monen monituista kertaa päivässä, eivät käteni ole yhtään niin pahasti kuivuneet kuin Pimun vauva-aikana! Eli todellakin lunastaa lupauksensa ihon kosteutuksesta. Tuoksu mieto.

Kasvovoiteeksi tilasin ihan myyntitestin perusteella Santen Family granaattiomena yövoidetta. Ja voi jessus mikä voide. Tuoksu on aivan huumaava, tekisi mieli levittää sitä alinomaa kasvoille (vain suihkun jälkeen valitettavasti). Voide on pehmoista ja jättää ihon samettisen pehmeäksi. Ja sanoinko jo että tämä tuoksuu aivan ihanalta. Tästä en luovu, en todellakaan.


Hammastahna taas on sellainen mitä en uskalla varmaan vaihtaa. Mulla tulee niin herkästi reikiä, (kiitos äiti karies-tartunnasta) ja olen saanut juuri tilanteen pysymään stabiilina. Lapselle on kyllä hammastahnana luonnonkosmetiikka, sillä refluksi paheni tahan hammastahnasta ja epäilen että se aiheutti myös loputtomasti aftoja suuhun.

Deodoranttina ennen synnytystä käytin Madaran yrttideodoranttia ja se toimi hyvin. Tuoksu oli riittävän mieto mun makuun. Mutta kun imetyshiki iski päälle ei deossa ollut enää riittävää tehoa. Tai no ehkä olisi ollut jos olisin jaksanut pestä kainalot ja lisätä deoa joka aamu. (en käy suihkussa joka päivä)

Lisäksi tukkaan löytyy Logonan shampoota ja hoitoainetta jotka on ihan peruskamaa. Haluaisin käyttää palashampoota sen pakkauksettomuuden vuoksi, mutta en vain saa sitä toimimaan. Olen testanut muutamaakin flow:n palashmapoota, mutta tulos on aina sama. About kuukauden homma toimii hyvin ja tukka näyttää kivalta, mutta sitten se alkaa yhtäkkiä kerätä itseensä jotain möhnää, ja tukka alkaa jo pesun jälkeen näyttää likaiselta ja harjaankin tarttuu sellaista ällöä möhnää...

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Mitä meillä syödään (kurkistus allergiakeittiöön)

Mun postaukset näköjään liitty vain ruokaan tai ompeluihin. No se sallittakoon, sillä aikaa, energiaa tai aivotoimintaa ei juuri muuhun riitä :D

Ajattelin valottaa teille mitä allergisen (kai voisi sanoa jo moniallergisen) lapsen (no nyt heitä on kaksi) perheessä syödään. Meillä tehdään ruoka niin että se sopii kaikille. En todellakaan jaksa tehdä erilaisia ruokia, koska meillä minä pääsääntöisesti vastaan ruuan valmistuksesta. Miehellä toki on jääkaapissa maitoa, joskus jogurttia/juustoa, omat leivät jne. Onneksi esikoisen dietti ja oma imetysdiettini ovat pääosin samat, joten ruuavalmistus on ongelmatonta.

Tällä hetkellä meidän perusruokalista on aika lyhyt, sillä uusien ruokien etsiminen ja kokeilu on aikaa vievää. Ruuat kun ovat maidottomia, soijattomia, viljattomia, riisittömiä ja munattomia (+mantelittomia, pähkinättömiä.)

Meillä syödään usein bolognesekastiketta/kanakastiketta/linssipinaattikastiketta(ohje) ja maissipastaa. Melkein kerran viikossa tarjolla on myös kasvissosekeittoa. Usein syödään myös nakkikeittoa tai nakkeja esim. muusin kera, koska nakita vaan on lapsen lempiruokaa. Teen myös lihapullia itse aika usein.

Seuraavat ruuat pääsee pöytään myös aika usein, mutta vähemmän kun ovat työläitä tehdä: lasagne (ohje), pinaattiletut (paistaminen kestää!), linssi-shepherdspie (ohje).

linssi shepherdspie

Lisäksi välillä syödään kana/possupihviä muusin/kasvisten kera, linssikeittoa (ohje), kanakeittoa, kalakeittoa tai lohta muusin kera.

linssikeitto

Arjen pelastajia ovat (eli meille sopivia valmisruokia): No ne nakit (esim. snellman lisäaineeton), ranskalaiset, oolannin pyttipannu, hernekeitto ja lapselle sopii findus gluteeniton paneroitu kalafilee.

Hernari tuo herkkujen herkku!

Leivän tai sämpylät teen itse. (Tosin leipää en voi itse syödä, joku siinä tekee pirpanalle oireita).Nyt olen taas innostunut rieskoista. Perunamuusin jämistä tulee loistavaa esim. teff-jauhon kanssa, olen testannut myös rieskaa bataatista ja porkkanasta. Aamu-ilta-välipaloilla on usein tarjolla paljon kasviksia/hedelmiä, maissipuuroa tai uutena amaranttipuuroa, chiavanukasta tai maissikakkuja.

Chia-vanukasta(kookospohjaan), mango-banaanisosetta ja banaania, kaverina mustikoita

Maissia tulee syötyä aika paljon ja pelkään että jompi kumpi herkistyy sille. Kovasti yritetään vähentää sen käyttöä. Pastaa korvaamaan testasin viikonloppuna kesäkurpitsaspagettia ja itse tykkäsin kovasti, pimukin maisteli ja mies taisi olla ennakkoluuloisin.

Kun me herkutellaan syödään kuivahedelmiä (aprikoosi, karpalo, omena, mango), sipsejä, itse tehtyä jäätelöä tai smoothieta. Pimulle lähes suurinta herkkua on saada kaupasta joskus pussismoothie :D Muutaman kerran olen innostunut myös leipomaan keksejä.

Sellaista. Mitäs muilla syödään?

maanantai 25. toukokuuta 2015

Ruskamekko mama

Ruskamekko villitys on tehnyt sen että niitä vilisee siellä sun täällä. Kun mekosta ilmestyi imetysversio, päätin tilata kaavan. Ja hyvähän tästä tuli, suuremmitta tuunauksitta. Avarsin kaula-aukkoa ja tein lyhyet hihat kesää ajatellen. Imetysluukku on tehty itselle toimivalla tavalla, eli kuja, jossa leveä kuminauha. Kangas on Pulmu-joustocollegea. Sitä taisi olla mulla 2m? ja kangasta jäi vielä legginsien verran (siis itselle!)

Tuli aika ihana! (mutta kuvasta surkea :D )


lauantai 23. toukokuuta 2015

Pienille tytöille

Tällaiset ompelut on maailman parhaita. Tyttö sai itse valita mekkonsa kaankaan (koska tuli kateelliseksi minun mekostani, paapiin myyryn herukat). Samaa tyyliä ja kaunista väriä löytyi paapiin linneasta.


Mekkokaava löytyi jostain omista muokkauksista. Lisäsin ympyrätaskun. En ole aiemmin kyseisiä taskuja kokeillut, mutta niin kivat näistä tuli että varmaan teen toistekkin. Linnean kaverina kestovaippakaupan (?) raitatrikoota.


Raitaleggarit valmistuikin sitten kummallekkin tytölle. Isomman leggarit on omalla kaavalla tehty. Pienemmän on ottobre 4/14 kaavalla.


68cm leggareihin jäi vielä hiukan kääntövaraa, hyvä. Kantaessa on pitkät lahjeet paremmat :)


Linneasta olisi tarkoitus tehdä vielä body pirpanalle. Sit nämä onkin ihan samiksia <3

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Suolainen piirakka maissitaikinasta (viljaton, gluteeniton, maidoton, soijaton, munaton)

Ohje on alunperin makuja.fi sivustolta ja olen sen muokannut meille sopivaksi tekemällä siitä maidottoman.



Piirakkataikina (n. 25cm halkaisijan vuokaan):

4dl maissijauhoja
1tl suolaa
1/2 lit. kasvimaitoa (itse käytän go green kookosjuoma)
50g rasvaa (esim. keiju juokseva)

Mittaa kulhoon puolet maidosta ja sekoita joukkoon jauhot. Kiehauta loppu maito ja rasva kattilassa, vatkaa joukkoon jauhoseos ja hauduta minuutti kunnes seos sakenee. Mausta suolalla.

Täytteeksi voit käyttää esim. maustettua jauhelihaa, broileria, kasviksia.

2/3 taikinasta levitetään voidellun vuoan pohjalle ja reunoille, sitten täyte ja loput taikinasta taputellaan kanneksi. Paista 175 C n. 45min.

Tällä kertaa tein täytteen alkuperäisen ohjeen mukaan. Jauhelihaa, sipulia ja mausteeksi mustapippuria, timjamia ja korianteria.


Myös Pimun mielestä tämä oli hyvää!


perjantai 15. toukokuuta 2015

Valkosipulisämpylät (viljaton, maidoton, soijaton)

Nämä ovat todellisia ihme sämpylöitä. Kun näin ohjeen maximuksen rajoitetut herkut- blogissa oli pakko kokeilla koska se vaikutti niin kummalliselta.
No sämpylät on ihan hyviä ja mikä parasta ne maistuu lapselle (ja miehelle myös). Tämän ohjeen olen muokannut alkuperäisestä ohjeesta, koska siinä valmiit sämpylät jäivät ällöttävän rasvaisiksi. Alkuperäisessä ohjeessa on myös 1 muna, mutta nämä toimii mainiosti ilmankin.

Valkosipulisämpylät



2 dl vettä
1.2dl oliiviöljyä
1tl suolaa
1.8dl tapiocatärkkelystä
1.8dl kookosjauhoja
1tl valkosipulijauhetta
1tl yrttimausteseos (minä käytin välimeren yrttiseos)

Sekoita vesi, öljy ja suola. Lisää jauhot ja anna turvota hetki. Lisää mausteet ja sekoita tasaiseksi n. minuutin ajan. Muotoile pellille pieniä sämpylöitä. Paista 30min 175C

torstai 14. toukokuuta 2015

prinsessalle

Meillä on jo pitkään kärtetty jotain "prinsessa-asua". Mitään kaupan naamiaisasua en meille halua ja päätin tehdä itse tämänkin. Nappikauppa Punahilkasta löytyi ohje ja materiaalit tähän tyllihameeseen. Se oli todella helppo ja nopea tehdä itse.


Tämä valmistui toissapäivänä ja on ollut sen jälkeen käytössä koko ajan. Kelpaa sekä prinsessan että balleriinan asusta (vaikka pimu ei taida edes tietää mikä balleriina on). Kovasti on myös esiinnytty hamonen päällä :D


hame yhdistyy kuvissa tyylikkäästi yökkäriin :D

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Tens synnytyksessä - kokemuksia

Jos vihdoin saisi aikaiseksi tästäkin kertoa. Esikoisen aikaan synnytys selvittiin luonnollisilla keinoilla. liikkumisella ja äänenkäytöllä. Aqua-rakkulat oli äärettömän tehokas keino kipuun, mutta myös äärettömän kivulias laittaa. Ilokaasua ehdin muutaman kerran hönkäistä ennen ponnistusta.

Nyt toiveissa oli selviytyä suurinpiirtein samoin tavoin. Näiden lisäksi olin päättänyt kokeilla Tens-laitetta. Tens eli transcutaneous electric nerve stimulation. Nimensä veroisesti laite antaa pientä sähköimpulssia lätkään (synnytyksessä 4, kiinnitettynä selkään). Tämän hermoärsytyksen tarkoitus on viedä kiputuntemusta pois supistukselta. Lisää informaatiota löydät esim. täältä (aktiivinen synnytys ry:n sivu) Tens-laitetta käytetään myös muihin kiputiloihin ympäri vartaloa, eli ihan huuhaa hommaa se ei ole.


Parhaan tehon laitteesta saa (ilmeisesti) kun se kiinnitetään jo alkuvaiheessa. Oma synnytyshän oli lyhyt, joten minulla käyttöaika jäi muutenkin lyhyeksi. Otinkin laitteen käyttöön lähes samantien kun supistukset alkoivat, koska ne alkoivat heti todella voimakkaina. Laitetta käytettiin niin että siitä koko ajan tulee pientä sähkövirtaa ja supistuksen aikaan toista nappia painamalla saatin parempi teho. Lisäksi tehoja voi supistusten voimistuessa nostaa koko ajan.

Kun laitetta käytetään tunnetta on vaikea kuvailla, sähöimpulssit tuntuvat vähän sellaiselta kutittavalta, tunnetta on hyvin vaikea kuvailla. No oliko tens:stä apua? No kai siitä oli, luulen että paras hyöty oli puolen tunnin automatkalla, kun liikkua ei oikein voinut. Juuri ennen ponnistusvaihetta taas en tiennyt oliko laitteesta apua vai tekikö se olosta vain kurjemman, kun mikään ei vaan ollut hyvin ja jokainen asentokin tuntui niin huonolta.  Tehoja nostin supistuksien voimistuessa, mutta en tainnut päästä 4 pidemmälle, niitä olisi kyllä riittänyt vaikka kuinka pitkälle.

Kuitenkin omalla parin tunnin käyttökokemuksellani sanoisin että laitteesta on apua ainakin alkuvaiheessa synnytystä ja pitkissä synnytyksissä se varmaan siirtää lääkkeellisen kivunlievityksen ottamista myöhempään vaiheeseen. Laitettahan voi käyttää myös jälkisupistuksiin ja niihin voisin sen kuvitellakin olevan tosi hyvä, itse en kokeillut.


tiistai 12. toukokuuta 2015

Äitienpäivä

Äitienpäivänä en saanut nukkua pitkään tai aamiaista sänkyyn. Päivä oli kuitenkin ihana sillä:
-Osasin olla stressaamatta kotia ja touhottamasta koko ajan jotain pientä.
-Sain ommella
-Sain ulkoilla Pimun kanssa kahdestaan (kahdenkeskistä aikaa on ihan liian vähän) ja syödä "retkieväät" ihanassa auringonpaisteessa
- Koko päivä vietettiin hyvässä hengessä perheen kesken.

Niin sain tietysti lahjuksia lapselta (miehen kanssa on sovittu ettei näinä päivinä osteta lahjoja)


Kerhossa tehty avaimenperä sekä kortti <3

Mites teidän äitienpäivät meni?

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Viljattomat pikkuleivät

Nämä pikkuleivät on kehittänyt anoppini. Ne ovat hyvin kaikettomat. Eli sopivat siis minulle (ja myös pimulle). Ohjeen mukaan tehtynä koostumus on valmiina aika pehmeä (mutta maku hyvä). Halutessaan voi lisätä vaikka hiukan jauhoja enemmän niin pikkuleivistä tulee hieman tiiviimpiä. (Kuvissa pikkuleivät on tehty niin että lisäsin aavistuksen kookosjauhoja, jolloin koostumus oli helpommin leivottava)


Viljattomat pikkuleivät (maidoton, soijaton, viljaton, gluteeniton)

1dl kookosjauhoja
1dl maissijauhoja
1dl sokeria
2tl kanelia
2tl psylliumia
2tl vaniljasokeria
2dl kookoskermaa
1dl Keiju juokseva margariini
1dl hienoa porkkanaraastetta

sekoita kuivat aineet keskenään, lisää kookoskerma, rasva ja porkkana ja sekoita tasaiseksi. leivo pikkuleiviksi. (kasoja pellille/pursota taikina esim. S-muotoon) Paista 10min 225/250C


perjantai 8. toukokuuta 2015

Jäätelöherkuttelua

Kun kaurakin jäi meiltä pois, ei kaupasta saa enää pimulle sopivaa jäätelö. Ei tämä kuoleman vakava asia olekkaan, mutta kaurajäätelö oli niitä harvoja herkkuja mitä meillä silloin tällöin syötiin. Mehujäätä en ole tarjonnutkaan kun se perusjäätelökin on ollut usein "liian kylmää".

Tarkoitus on pitkään ollut itse tehdä jädeä. Viime ikean reissulla mukaan tarttui jätskimuotit, mutta laiska ei vaan saa aikaseksi kokeilla. Mummilassa pimu nyt maistoi mummin tekemää mansikka+omenasoseesta tehtyä jädeä ja innostuttiin kokeilemaan kotona. Laitettiin Bonnen mangososetta ja kookoskermaa tuomaan täyteläisyyttä. Ja voi että oli hyvä. Voin muuten kertoa että maistui imetysdiettaavalle äidille varmaan paremmin kuin pimulle :D Saatoin herkutella loput jätskit pois yön pimeinä tunteina.

Ja näitähän voi varioida ihan miten haluaa. Omien mieltymysten (tai allergioiden ) mukaan. Sosetta (vrt. mehuun) käyttäessä koostumus on sellainen että jätski ei ala valua niin helposti, eli sopii pienemmällekin (hitaammalle) syöjälle.


keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Pirpanan 3kk kuulumiset

Pirpanan vauvavuotta on takana jo neljäsosa. Huikeaa! Tuntuu että 3-kuinen on jo iso. Vauva kun on pitkiäkin aikoja hereillä, on kiinnostunut jo ympäröivästä maailmasta sekä tavoittelee leluja, mutta ei osaa vielä tarttua niihin. Selällään ollessa pylly nousee korkealle ilmaan ja siitä pääseekin jo liikkumaan sivuille ja ylöspäin. Kyljelle käännytään, mutta ei vielä ympäri asti.

3kk neuvolassa paino 6.5kg ja pituus 61.5cm. Kasvaa siis normaalikokoisena vauvana, mikä voisi kertoa tyytyväisyyden ja hyvin nukuttujen öiden lisäksi siitä että minulla on nyt dietti kohdallaan. Tällä hetkellä poissa on siis maito, soija,muna, kotim. viljat, hirssi, riisi, manteli, pähkinät, kaakao ja kahvi. Ennen neuvolaa testasin pari pientä annosta kaurapuuroa, aikaiseksi saatiin vihreää kakkaa, mutta ei isompia itkuja, joten jatkan kokeilua kunhan rokotusitkut helpottavat. Kauran jälkeen testiin tulisi pähkinät ja sen jälkeen ruis.

Kaikki aikataulun mukaiset rokotukset otettiin, mutta nyt kyllä mietin että jättäisin kolmannen rota-rokotteen väliin. Oireet siitä ovat olleet niin kamalat. (ensimmäisen oksensi samantien pois). Rokote kuitenkin vaikuttaa vain ensimmäisen vuoden. Imetetyillä harvoin on vakavia rota-ripuleja ja jos kävisi niin huono tuuri että sellainen tulee, niin sairaalahoito on tehokasta suomessa. Huom. itsehän en ole kovin rokotuskriittinen, tai no olen kyllä, mutta omille lapsilleni kyllä otan rokotukset, jo senkin puolesta että laumasuoja toteutuisi, eivätkä sairauden tms. takia rokottamattomat sairastuisi. Rotan miellän kuitenkin enemmän elämää helpottavaksi rokotukseksi (kuten vesirokkorokotuksenkin), joten sen voisin jättääkin antamatta.

siskokset leikkimatolla

Pirpana ruokailee edelleen siis täysin rintamaidolla. Lisäksi hän on saanut makuelämyksiä puolakasta, vichystä ja mycostatin lääkkeestä kun sammasta on yritetty hoitaa suusta. 2 viikon lääkekuurilla saatiin lopulta suu lähes siistiin kuntoon. Katsotaan nyt uusiko sammas, jota omasta mielestä on vielä hiukan kielen takaosassa (lähes nielussa). Tutti ei edelleenkään kelpaa, mutta erityistä tarvetta sille ei taida ollakaan, joten en varmaan jaksa yrittää sitä enää tyrkytellä.

Päiväunissa oli jo kuukausi sitten tiettyä rytmiä, joka on nyt kadonnut ja yritän orientoitua siihen että kunhan nukkuu edes joskus. Useimmiten nukkuu liinassa (kun ollaan puistossa ja muussa reissussa) tai meidän sängyssä, jonne usein nukahtaa yksin! Harvemmin nukahtaa tissille. Rattaisiin yritetään harjoitella, mutta sinne meno saa aikaan vain kauhea huudon, ehkä sitten isompana :D Yöt nukkuu tosi hyvin. Yleensä käy unille 20.30-21.30 välisenä aikana ja aamu alkaa 6-9 välillä, riippuen miten kakka tulee. Aamu siis alkaa yleensä kakkaamisella, ja joskus se valitettavasti tulee jo ennen kuutta. Pirpana nukkuu minun vieressä ja ruokailee (mun mielestä) harvakseltaan. ehkä 2-3 kertaa yössä?