torstai 16. huhtikuuta 2015

terveisiä sairastuvalta

Täällä on flunssa kiertänyt jokaisen, edes pienin ei säästynyt. Esikoinen sai lisäksi korvatulehduksen ja minä silmätulehduksen. Nyt aletaan olla jo terveitä, onhan tässä pari viikkoa jo kaikenkaikkiaan sairasteltu.

Miehella alkoi loma, se tarkoitti mulle sitä että pääsin ompelemaan (mies taas pääsi moottoripyöräilemään :D )


68cm setti kummitytölle. Keltaistaapilatrikoota bodyssa, kaavana muokattu makkarakoira. Legginsit myös ob:n kaavalla, mutta en muista minkä.


Omalla pienelle body kultakutri-trikoosta, samalla kaavalla kuin edellinen. Joustofrotee legginsseistä tuli tosi söpöt! (omalla kaavalla)


Esikoisellaalkaa lahkeet käydy lyhyiksi, joten tarpeeseen parit legginsit omalla kaavalla. Harmaat on leikattu munvanhoista äitiysleggareista.


Imetystoppi joustofroteesta. Tuli vähän turhan istuva, kun en tajunnut lisätä kaavaan varaa. (trikoosta edellinen ja se jousti paremmin)

Lisäksi olenkasvannut imetysvaatevarastoani. Maitotyttöjä alkaa olla jo pino. Toisaalta osa alkaa käydä vähän isoksi kun olen alkanut kutistua. Saa nähdä pitääkö isoimmat kohta myydä ja ostaa pienempiä tilalle :)



Kesälle ihana rakkausmekko joustofroteeta. Mikä sen parempi vaate kun hikitahrat (ja muut tahrat ei näy missään kun materiaalina on tuo ihana frotee!

Ja loppuun vielä kuva isommasta liinakyytiläisestä. Pimu halusi kyytiin ja tottakai otin. Liinana Didymoksen rose silk indio.

tiistai 7. huhtikuuta 2015

lisää tunteja vuorokauteen, kiitos

Mistähän sitä repisi aikaa kirjoitteluun. Mulla olisi paljon asiaa, mutta ihan liian vähän aikaa kirjoittaa. Saattekin siis nyt vain pikakirjoituksen.

Pimu on ollut flunssassa jo 5päivää. Eilen ei ollut enää kuumetta, vain lämpöä, mutta yskä on edelleen kova. Pikku Pirpanallakin nenä on tukossa (ollut kyllä enemmän tai vähemmän koko ajan), toivotaan että ei saa flunssaa ainakaan kovin kovana.

Pääsiäisen suunnitelmat (ystävien kyläilyt, Pimun sea life reissu mummin kanssa) piti perua ja vietettiin 4 päivää 4 seinän sisällä. Toisaalta hyvä että sairastaminen sattui miehen vapaille. Paljon helpompi hoitaa kipeää esikoista ja vauvaa kun mies huolehtii aina toisesta lapsesta :D


Nää pöksyt unohtui viime kirjoitukseta. Omalla ohjeella leggarit pienelle. Isommalle tulossa samanlaiset. Mistähän se johtuu että esikoisella en yhtään tykännyt vaaleanpunaisesta ja tyttömäisestä (enkä vieläkään, ja onneksi hän itsekkin tykkää värikkäistä ja raidallisesta), mutta tämä pienemmän haluan pukea vaaleanpunaiseen ja kaikkeen ihanaan söpöön ja tyttömäiseen?