lauantai 10. tammikuuta 2015

allergisen lapsen välipalat

Meillä on refluksi pahentunut. Jouduttiin ottamaan lääkitys käyttöön ja nyt testataan riittääkö kauran tai rukiin pois jättö vai pitääkö jättää molemmat. Hankaloittaa elämää taas vähän lisää. Tuntuu että aamu-, ilta- ja välipalojen keksiminen tuottaa tuskaa. Googlettamallakaan ei juuri mitään löydy. Ajattelinkin koota tähän pienen listan mitkä on meillä todettu hyväksi, jospa joku tästä hyötyy jotain :)

Ton-ton-ton välipalat (sopivat toki aamu tai iltapalaksi), eli kaikki ovat ainakin maidottomia, munattomia, soijattomia, vehnättömiä ja gluteenittomia.

Elämämme pelastajat banaani ja avocado. Kumpikin on täyttävä ja ravitseva ja kelpaa sellaisenaan välipalaksi. Onni on että lapsi tykkää avocadosta, sillä samalla saadaan kyseisen kasviksen terveyshyödyt! Banaania nyt vaan aina kulkee laukussa mukana jos tarvii välipalaa jossain, tarvitseeko perustella sen enempää.



kuva täältä

Chia-vanukas. Jos et ole vielä tutustunut chian siemeniin, voit tehdä sen vaikkapa täällä. Maku-vaihtoehtoja on useita. Siementen annetaan liota haluamassaan nesteessä ja valmiin vanukkaan voi tuunata oman makuisekseen esim. marjoilla/hedelmillä. 

Meidän lemppareita on sekoittaa chia-siemenet Oatlyn "keltaiseen maitoon" eli mango-appelsiini kaurajuomaan. (tätä tosin ei enää voida käyttää). Maistuu sellaisenaan tai päälle voi laittaa esim. banaania. Toinen uusi makukokemus saatiin kun laitettiin siemenet mantelimaidon ja kookosmaidon sekoitukseen ja valmiin vanukkaan päälle laitettiin semperin mango-banaani sosetta. Maistui hyvältä.



kuva täältä  

Jos on innokas kokeilemaan niin chocochilin härkäpapupannukakun ohjeella saa maittavan välipalan joko suolaisena (jätä ohjeen sokeri pois) tai makeana.

Letut ja pinaattiletut toimii myös välipalana. Tavalliseen lettutaikinaan voi käyttää esim kaura/mantelimaitoa, maissi-, peruna- ja riisijauhoa. Pinaattilettutaikinaan käytän yleensä kikhernejauhoja, maissijauhoja sekä teff-jauhoja. Munan voi korvata no egg-valmisteella. Pinaattilettuja meillä kyllä harvemmin syödään välipalana vaan ne toimii myös pääruokana jos on hyvät lisukkeet.

Puurot. Meillä on ennen syöty vain kaurapuuroa. Nyt ostin kaupasta Helmi perunasuurimoita, josta on kertaalleen keitetty puuro riisimaitoon. Tuntui maistuvan lapselle. Hirssipuuroa täytyy kokeilla kunhan oireet helpottavat, hirssi kun ei meillä ole aiemmin ollut käytössä. Lisäksi myös tattaria saa hiutaleina ja siitä voi tehdä myös puuroa (ei tosin sovi meille). Ja tietysti riisipuuro, jota meillä aletaan varmaan syömään useammin kun nyt näyttää siltä että riisi taitaa sopia.

kuva täältä

Sitten tietysti kullekin sopiva leipä, itse leivottuna todennäköisesti. Mun pitäisi yrittää taikoa sellainen varmasti sopiva leipä meille. Käytössä olevat ainekset olisi todennäköisesti kikhernejauho, härkäpapujauho, maissijauho, perunajauho, peruna/bataattisose, chia-jauho. Ne on ainakin sopivia. Kaikki muu on epävarmaa :(

Lisäksi meillä on syöty välipalana Myllärin riisipiirakoita, jotka ovat vegaanisia (eli maidottomia ja munattomia) mutta muita ylläolevia kriteerejä eivät täytä. Harvemmin syötynä nämä on kuitenkin meille sopineet, vaikka sisältävätkin pienen määrän vehnää. Näistäkin joudutaan nyt varmaan luopumaan.  Lisäksi esim, junareissuun on ostettu joskus evääksi vatajan lisäaineettomia nakkeja. Nakithan tunnetusti maistuvat lapselle kuin lapselle.

muoks. Ja unohdin tietty myös riisikakut sekä maissinäkkärit, joita voi tuunata päälisillä oman maun mukaan :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti