3-vuotiaan kasvattaminen

Tiedän että monet tuskailevat taapero/leikki-ikäistensä kanssa. Ajattelin kertoa miten meillä toimitaan, koska mä olen huomannut ainakin meillä seuraavat jutut erittäin toimiviksi. Meillä ei ole toistaiseksi vielä ollut isompia "uhma"-kiukutteluja. Toki tunteita näytetään ja välillä näkee miten lasta kiukuttaa, mutta mitään ylitsepääsemätöntä ei ole vielä ollut.

Lapset myös ovat erilaisia, joten eri keinot toimivat toisilla paremmin. Ja ilmeisesti toiset lapset ovat niin sanotusti "helpompia" ja toiset "vaativampia", mutta itse uskon että vanhempien käyttämillä toimintatavoilla on myös suuri merkitys.

Suurin osa toimintatavoista on tullut minulle luonnostaan, osaan olen saanut vinkin jostain ja ottanut käyttöön. Osa on minusta vain niin luontaista että en ole osannut ajatella niitä, ennenkuin olen lukenut jotain kasvatuskirjaa, jossa toimintatavasta puhutaan.

Miehellä on ollut (erilaisesta kasvatuksesta johtuen) moneen asiaan hiukan erilainen näkökulma. Hänen mielestään lapsen (jo näinkin pienen) tulee totella aina, osata käyttäytyä ja kunnioittaa vanhempia. Hän ei myöskään pidä kuritusta pahana, tosin minä olen tämän täysin kieltänyt meillä. (tarkoitan siis fyysistä kuritusta). Jossain määrin lapsen pitäisi siis kasvaa vanhempien peläten.

Tässä asiassa ajattelen itse hyvin toisin. Minä näen lapsen itseni suhteen tasavertaisena. Haluan toki opettaa hänet kunnioittamaan minua ja miestäni. Mutta itse toki pyrin kunnioittamaan häntä, kuten muitakin ihmisiä. Haluan kasvattaa häntä positiivisilla kokemuksilla, en pelottelemalla, uhkailemalla, käskemällä. Mutta tottahan toki lasta pitää käskeä ja komentaa aika ajoin. Vanhemmat joutuvat myös tuottamaan pettymyksiä, täytyyhän niitäkin oppia sietämään. Mutta pääsääntöisesti yritän kuunnella lasta, neuvotella jos se on mahdollista ja toimia yhteisymmäryksessä hänen kanssaan.

Vaikka miehellä on paljon erilaisia mietteitä, ei meillä kuitenkaan ole taidettu kasvatuksesta juuri riidellä. Hän on omaksunut suurimman osan alla olevista tavoista ja pääsääntöisesti kasvatamme lasta samalla tavalla. Hän on monissa asioissa tiukempi, hermostuu herkemmin ja saattaa käyttää jonkin verran uhkauksia. Ainoa asia josta olen hänelle useamman kerran sanonut, on se, kun lapsi öisin kaipaa kipujen/huonon olon takia lohtua, niin mies ei kestä itkua yhtään vaan alkaa huutaa, jolloin lapsikin vain muuttuu hysteerisemmäksi.

Mutta alla meillä toimivia juttuja:

Lapsi saa itse päättää

Olen huomannut että kun lapsi saa päättää päivittäin "pienistä" asioista (ikään nähden sopivista siis), ei turhaa kiukuttelua muista asioista tule. Kannattaa kuitenkin muistaa että valinnan mahdollisuudet kannattaa pitää minimissään, jotta lapsi myös kykenee tekemään päätöksen eikä mene sekaisin mahdollisuuksista.

Esimerkiksi kun saa päättää pampulan värin, ei tule kiukuttelua siitä että se laitetaan (ja se laitetaan siksi ettei myöhemmin tule kiukuttelua siitä kun sähköiset hiukset tulevat silmille)

Meillä lapsi saa myös valita vaatteensa jos haluaa, minä vaikutan valintaan useimmiten vain jos t-paidan sijaan olisi hyvä laittaa pitkä hihainen tms. Lapsi saa myös hyvin usein päättää mitä ruokaa tehdään. Tällöin annan kaksi vaihtoehtoa ja lapsi saa valita mielesemmän. Myös "paha" ruoka maistuu paremmin kun sen on saanut itse valita (ns. kahdesta huonosta vaihtoehdosta).

Myös se että lapsen mielipidettä kysytään "tärkeissä asioisssa" saa lapsen kokemaan itsensä tärkeäksi. Vanhemmat voivat esimerkiksi tehdä päätöksen vaikka uudesta turvaistuimesta, mutta lapsi saa valita värin kahdesta vanhempia miellyttävästä väristä. Hän kuitenkin voi tämän jälkeen kokea että on saanut valita uuden istuimen itse. Osa valinnoista voi siis lapsen näkökulmasta olla hiukan huijausta.

Neuvottelu

Monista asioista voidaan neuvotella lapsen kanssa. Tämä menee hyvin paljon samaan kategoriaan kuin se, että lapsen antaa päättä asioista. Esimerkiksi jos siivoaminen ei lasta kiinnosta, voidaan sopia kompromissi, siivotaan yhdessä sitten kun toinen leikki on loppunut jne. Se että lapsen kanssa neuvotellaan ja tehdään kompromisseja ei missään nimessä tarkoita että antaisi periksi. Minun mielestäni se on lapsen kunnioittamista. Ei aikuisenkaan elämä kovin mukavaa ole, jos koko ajan joku kertoo miten ja milloin jokin asia tehdään. Toki on asioita joissa vanhempi tietää paremmin miten jokin asia hoidetaan. Lapselle voi hyvin perustella ikätasoisesti, miksi joku asia tehdään kuten tehdään, vaikka lapsi ei niin haluaisikaan.

Läheisyys

Lapsi tarvitsee huomiota ja läheisyyttä. Mikäli näitä saa niukasti lapsi voi kiukuttelulla ja "huonolla käytöksellä" hakea vanhemmiltaan huomiota. Ilmeisesti tässä on taustalla jokin "parempi edes jotain huomioita kun ei ollenkaan".  Meillä kyllä lapsi aktiivisesti itsekkin hakee läheisyyttä. Sylittelemme useita kertoja päivässä. Jutellaan paljon. Vaikka en touhaisi lapsen kanssa, huomioin hänen leikkejään. Kehun lasta paljon.

Jakamaton huomio, leikkiminen yhdessä

Liittyen edelliseen kohtaan. Monet tuntuvat ajattelevan etteivät ole lapsiensa "leikkikavereita" vaan vanhempia, eivätkä leiki lasten kanssa. Vaikka itsekkään en nauti leikkimisestä, on mielestäni ihana touhuta lapsen kanssa. Aina voi ehdottaa niitä itselle mieluisampia juttuja, jos ei halua leikkiä sitä mitä lapsi toivoo. Lisäksi kun jonkin aikaa kunnolla keskityn touhuamaan lapsen kanssa jotain ja osaan uppoutua siihen, malttaa lapsikin sen jälkeen paremmin touhuta omiaan ja esim kotitöiden teko onnistuu hyvin. Lapsen voi ottaa hyvin mukaan myös arjen askareisiin, kokkailuun, pyykin pesuun. Siinä tulee mukavasti yhteistä puuhaa ja lapsi näkee "arkielämää".

Ruutuaika

Ei liikaa telkkaria/muuta elektroniikkaa, se onkin sitten perhekohtaista mikä on liikaa. Meillä lapsi katsoo telkkaria 3-4 pvänä viikossa. 30-45min kerralla. Joskus telkkarittomia päiviä tulee enemmän kun meillä on paljon muuta puuuhaa eikä lapsi kysele. Mitään tabletteja tms. lapsi ei ole koskaan kokeillutkaan.

Ei turhaa kieltämistä

Tätä olen yrittänyt opetella jo siitä asti kun esikoinen oli vauva ja alkoi liikkumaan. Silloin luin että kun ei kiellä "turhasta", kiellot esim. vaarallisista asioista toimivat tehokkaammin. Ja ihan loogiseltahan se kuulostikin. Mä yritän antaa lapsen olla lapsi, pelleillä ja kokeilla kaikennäköistä, ilman että kiellän vain siksi että minun mielestäni ei asioita tehdä sillä tavalla/ tai että en pide jostain. Jos asia on vaarallinen lapselle itselleen tai toisille, kiellän. Jos asia on esim loukkaava, selitän lapselle miksi ei näin pitäisi tehdä ja pyrin tarjoamaan vaihtoehdon tälle toiminnalle. 3 vuotiaalle voi aivan mainiosti perustella miksi jokin asia on kielletty. Jos hyvää perustelua ei ole, voi itsekkin miettiä miksi asiasta pitää kieltää.

Lapsen tahtiin jos vain on mahdollista

Jos ei ole kiire, voi lapsen antaa vaikka itse rauhassa pukea ja auttaa vasta tarvittaessa jos lapsi niin haluaa, ilman että tarvitsee tehdä asiasta taistelua. Jotkut lapset tekevät ja toimivat erittäin hitaasti ja aina ei onnistu antaa lapsen toimia omaan tahtiin.

Selostaminen ja aikataulusta kertominen

Siirtymistilanteet tuppaavat olemaan useimmille pienille vaikeita. Näitä voi helpottaa kertomalla esim. jo aamulla päivän ohjelmasta. Sitten päivän kuluessa muistutellaan tulevista tapahtumista. Ja kun varsinainen "siirtyminen" johonkin on tulossa. Muistutellaan siitä useamman kerran. Toisto muistuttaa lasta siitä että kerrottu on todellakin tapahtumassa.

"Kohta syödään lounasta, sitten käydään pissalla ja ruvetaan pukemaan että päästään puistoon" jne.

"luetaan vielä kaksi kirjaa ja sitten hampaan pesu. Nyt luetaan vielä tämä kirja ja sitten mennään hampaan pesulle. Nyt mennään hampaan pesulle."

Säännölliset ruoka-ajat

Tarvitseeko näitä selittäää sen enempää. Nälkäisenä kiukuttaa joka asia helposti, niin lapsia kuin aikuisiakin. Lisäksi rutiinit ja rytmit tuovat arkeen sujuvuutta. Toki välillä on päiviä jolloin menoista tms. johtuen täytyy joustaa rutiineista ja ruoka-ajasta, mutta ne ovat asia erikseen.