torstai 11. syyskuuta 2014

Mitä kuuluu?

Tällä hetkellä meillä menee tosi hyvin. raskauden suhteen olo on hyvä, ei erityisiä kremppoja, väsyneempi toki olen kuin ennen raskautta mutta se sallittakoon. Töissä jaksaa vielä käydä vaikka haaveilenkin jo äitiyslomasta johon on ihan turhan pitkä aika.

Lisäksi ollaan ostettu ensimmäinen oma kotimme! Muutamme vasta myöhään syksyllä, jotta lapselle ei tarvitse järjestää uutta hoitopaikkaa ennen äitiysloman alkua. Lapsi nimittäin jää kyllä kotiin kun minäkin ja vuoden alusta toivottavasti pääsee aloittamaan kerhossa, jota tosin en ole vielä hakenut. Mutta kerron asunnosta lisää myöhemmin, mutta onnistuttiin mahdottomalta tuntuvassa tehtävässämme, joka oli saada tosi tiukkaan budjettiin sopiva talo, hyvillä kulkuyhteyksillä, ilman tulevia remontteja mielellään rivitalosta. Ja kaikki kriteerit täyttyi!

Lapsi on oireidensa kanssa voinut pari viime viikoa todella hyvin. Johtuen osaltaan siitä että vehnää ei ole saanut, ei oikeastaan sillä pastapäivät on osuneet lapsen vapaille. Ph-mittaus tehtiin viime viikolla ja sen tuloksissa ei refluksia ollut. Lapsella ei tosin ollut oireita mittauspäivänä joten tulos ei yllättänyt minua. 1.5 viikkoa odotellaan vielä verikokeiden tuloksia. (MDD tutkimus, igE+ IgG) Pitäisi varata ihan käynti aika lääkärille kun ei olla toukokuun jälkeen käyty vaan yhteydenpito on tapahtunut vain puhelimitse.

Mutta siis hehkutan vaikka ei kannattaisia. Meillä on nukuttua ehkä 4 kokonaista yötä kuluneiden kahden viikon aikana, mahtavaa! Ja näiden lisäksi on öitä jolloin on nukuttu pääsääntöisesi hyvin vain yhdellä tai kahdella heräämisellä. Nautitaan nyt siis tilanteesta kun ei taas tiedä kauanko tämä jatkuu :)

2 kommenttia:

  1. Meilläkin on tytöllä vilja-allergia, oireili suolisto-oireisena pahana ripulina noin 2 kk ennen kuin syy löydettiin, ja refluksioireet pahenivat siedätysjaksolla, kun altistettiin rukiille... Että samoja ongelmia täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurja kuulla että teilläkin kärsitään samoista vaivoista. :(

      Poista