lauantai 21. helmikuuta 2015

Meidän päivä

19.2

Tällainen oli meidän torstai. Olin jo etukäteen suunnitellut että ei tehdä mitään erikoista eikä edes yritetä päästä ulos. Se olikin hyvä, sillä vauva oli tosi itkuinen ja kipeä koko aamupäivän  kun vatsa ei ollut taas eilisen jälkeen toiminut. Yöllä sitten huudettiin jotain? toivottavasti ei allergioita.

6.15 mies nousee sängystä ja herään siihen. Myös pimu herää ja tulee miehen paikalle nukkumaan. Torkahdan itsekin hetkeksi.

6.45 Vauva herää, syötän ja käyn vaihtamassa vaipan ja syötän lisää. Ähisee ja kitisee kovasti ilmavaivoja tai kakkaa. Pelkään että pimu herää vauvan ääniin, mutta onneksi ei.

7.35 Pimukin lopulta herää. Pötkotellään pari minuuttia mutta vauva vaatii nousemaan. Käydään vessattamassa vauva ja laitetaan kuiva vaippa.

Mennään sohvalle vähän höpöttelemään. Pimu laittaa musiikkia, kuunnellaan sitä. Laulellaan ja vähän tanssitaan. Sitten sidon vauvan liinaan ja päästään pesemään hampaat. Vauva taisi nukahtaa liinaan jo sitoessa ja aika nopeasti käyn kippaamassa hänet sänkyyn nukkumaan.


8.45 Päästään lopulta aamupalalle. Pimu toivoi chia-vanukasta ja sen kaverina sai smoothieta juotavaksi. Itse hörpin aamupalan perään vielä kahvit


9.15 Pimu tuo kirjoja luettavaksi. Istutaan sohvalla kainalokkain ja luetaan. Tämän jälkeen käyn ottamassa pyykit narulta ja laitan pesukoneen pyörimään.


Sitten ruvetaan pimun kanssa tekemään leipää. Vauva kuuluu heräilevän samalla ja yritetään olla nopeita.

10.00 Vauva herääkin, juuri on saatu leipä vuokaan kohoamaan. Käyn pissattamassa vauvan ja imetän. Vauva on kipeän oloinen, vatsaa selvästi vääntää. Kakkaa ei olekkaan nyt tullut.

10.15-10.45 Hyssyttelen kipeää vauvaa. Pimu piirtää pöydän ääressä. Lopulta otan vauvan liinaan ja klo 11 vauva vihdoin nukahtaa. Saan valmisteltua meille lounaan.


viime aikoina on alettu piirtää ihmishahmoja :)

11.15 Syödään lounaaksi eiliseltä jääneet jämät linssi-perunavuokaa ja lisukkeena avocadoa. Ruuan jälkeen maistellaan tuoretta leipää.



11.55 Lounas on vihdoin syöty  ja lähdetään pötköttelemään ja lukemaan sänkyyn. Vauva itkee kovasti unissaan mahavaivoja ja ei ehditä lukea pimun kanssa kuin yksi kirja.

Lähden kakattamaan vauvaa ja saadaankiin tulokseksi pieni kakka. Imetän vauvaa sängyllä ja siihen hän nukahtaakin (harvinaista).  Samalla pimu "katselee tietokonepelejä" leikki kassakoneestaan :D Päästään jatkamaan lukemista pimun kanssa samalla kun vauva vielä unissaan luputtaa tissiä.

Lukemisen jälkeen pötkötän itse sängyssä vielä vartin verran ja lueskelen foorumikirjoituksia kännykällä.

13.00 Nousen ja lähden leikkimään pimun kanssa. Viime aikojen hitti on ollut että "nukutaan" leikkiteltassa. Sitten herätyskello soi ja pimu lähtee töihin tai viemään vauvaa päiväkotiin. Sitten tulee takaisin ja taas nukutaan. Tämä on maailman helpoin leikki äidille kun saa vaan pötköttää :D

13.30 Mennään yhdessä ripustamaan pyykit. Pesen myös vessan, mutta se jää kesken kun vauva herää itkien. Tässä vaiheessa alan olla todella turhautunut kun vauva on niin kipeä, mutta kakka ei tule. Imetän vauvan. Hyssyttelen sitten vauvaa sylissä ja lopulta kakka tulee! Mennään vessaan ja lavuaariin saadaan vielä lisää tavaraa. Kakkauksen jälkeen sidon liinaan, johonkin nukahtaakin hetkessä.


Ruvetaan tekemään pinaattilettutaikinaa pimun kanssa. Ja syödään välipalaksi samalla viipaleet leipää. 14.45 käyn kippaamassa vauvan liinasta taas sänkyyn noin vartin unien jälkeen.

Alan paistaa pinaattilettuja päivälliseksti. Mutta vauva herää, taas!, klo 15.10. Sylittelen vauvaa ja paistan lettuja samalla. Onneksi mies tulee töistä muutaman minuutin kuluttua ja ottaa vauvan. Vauva nukahtaakin hänen syliinsä.


vauva olalla on tosi kiva laittaa ruokaa ;)

15.30 Tarjoilen pimulle ruuan, itse napsin lettuja paistaessa muutaman letun.

16.00 Juon kahvit ja luen eilen kaupasta ostettua vauva-lehteä.

16.15-17 menen sänkyyn lepäämään ja nukahdankin sinne. Mies leikkii pimun kanssa. Kun nousen pelataan chocoa pimun kanssa. Vauva herää ja meis käy kakattamassa. Vihdoinkin vatsa toimii kunnolla!


Nukkavauvakin pääsi kyytiin pelin ajaksi :)

17.15 Imetän, vauva nukahtaa. Sylittelen ja nuuskuttelen torkkuvaa vauvaa. Mies alkaa imuroida ja pimu auttaa hommassa.

17.55 Annan iltapala pimulle, sitten luetaan iltasadut yhdessä, minä imetän taas vauvaa joka on herännyt. Sitten pimun hampaiden pesu.

18.55 Vien pimun nukkumaan. Ennen nukkumaan menoa saa gavisconea, koska tänään on lopetettu refluksiin mennyt losec-kuuri. Jutellaan hetki huomisesta päivästä ja sen jälkeen uni tulee pimulle nopeasti.

19.15 Keitän itselleni ja miehelle iltapalaksi riisipuuron ja syön läppärin ääressä.

19.50 Vauva heräilee miehen sylissä (jossa nukkunut siitä asti kun siihen nostin edellisen imetyksen jälkeen) ja lähden tekemään vauvalle iltapesut, jonka jälkeen imetän taas. Vauva jää taas kipeän oloiseksi ja mies lähtee kakkattamaan vauvan ja isot kakat tuleekin lavuaariin. Tämän jälkeen vauva nukahtaa miehen syliin ja jää siihen nukkumaan. Mä rupean kirjoittelemaan tätä postausta.

20.50 Pimu herää ensimmäisen kerran. Nieleskelee mutta ei refluksin vuoksi nyt heräile, kun ei vaikuta kipeältä. Olisko unessa kuitenkin. Rauhoittuu nimittäin hetkessä.

Pesen hampaat ja lähden nukkuvan vauvan kanssa sänkyyn. Vaikka olen väsynyt, en perinteisesti saa unta.

22.30 Vauva herää. Isi käy vessattamassa ja vaihtamassa vaippaa, sitten imetän, mutta vauva alkaa itkeskellä. Otan liinaan johon nukahtaa, mutta kun siirrän sänkyyn herää kohta uudestaan. Vaippa on fuskannut ja kuivitan vauvan. Sitten imetän taas. Vauva jatkaa kitinää ja kimeää itkua joten mun on pakko nousta sängystä ettei esikoinen herää kunnolla.

Kokeilen vessattaa vauvaa tuloksetta. Sidon vauvan taas liinaan johon hetken kitinän jälkeen nukahtaa, mutta herää taas itkemään kun siirrän sänkyyn. Otan takaisin liinaan, mutta nyt vauva vaikuttaa taas nälkäiseltä joten imetänkin vähän ja kokeilen taas vessattaa..

Tämän jälkeen sylittelen ja kävelen ympäri kämppää kun en jaksa sitoa taas liinaan. Vauva nukahtaa syliin ja tämän jälkeen saan onnistuneesti siirrettyä sänkyyn ja pääsen itsekkin vihdoin nukkumaan.

Vauva onkin sitten armollinen (kun on itsekkin väsynyt) ja nukkuu 4.5tuntia putkeen ja aamulla on jopa jotenkuten järjissään....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti