perjantai 29. elokuuta 2014

Parasta 2.5 vuotiaassa top 5

ei järjestyksessä

1. Kielellinen taitavuus. Kommunikaatio sujuu kuin aikuisen kanssa. Ja on ihanaa kuunnella miten kieli kehittyy. Esim. menneestä puhuttaessa lapsi sanoo aina eilen, oli se sitten aamulla, eilen tai kuukausi sitten :) Toinen hauska on kun lapsi esim. osoittaa jotain ja minä tarkennan "ai missä" niin lapsi vastaa "eteläpuolella". Myös isin pippeli kuulemma sijaitsee eteläpuolella.

2. Leikin kehittyminen. Mielikuvitusleikit ovat tulleet, esim. legoukot tekevät sitä ja tätä. Lisäksi lapsi on alkanut leikkiä toisten lasten kanssa ihan vuorovaikutuksellisesti. Oltiin viime viikolla junassa ja lapsi sujuvasti leikki vuotta vanhemman tytön kanssa ja toimi itse asiassa leikin "johtajana" eli ohjasi leikkiä eteenpäin. Hauskaa.

3. Itsenäistyminen. Mitähän tähän sanoisi. Lapsi ei tarvitse enää äitiä tai isää niin paljon tekemisiin. Myös nukkumisessa on havaittavissa itsenäistymisen piirteitä :)

4. Epäonnistumisten kokeminen. Äitiä viihdyttää kovasti miten huuli menee mutruun ja naama kurttuun kun joku ei onnistukkaan. Sitten kuuluu " minä en osaa, minä en osaa onnistua". Yritän aina tsempata yrittämään uudestaan ja tottakai autan ja kerron että kyllä sen vielä oppii...

5. Hellyys. Lapsi osaa kerto ikävästä sekä rakkaudesta. Lapsi tulee hellittelemään mielellään ja muistaa aina olevansa äidin/isin kulta/mussukka/rakas tms.

+bonuksena:

pahinta taas on on jatkuva kysely. Mikä se on, miksi se tekee noin, mihin se meni, kuka sen teki, mistä se tuli jne. Välillä toivoisi hetken hiljaisuutta.

1 kommentti: