sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Sokerinatsimutsi

Tunnustan. Olen tiukkis mitä tulee lapsen sokerinsyöntiin. Useimmat lapseni vähän alle 2-vuotiaista ikätovereista ovat tulleet jo tutuiksi vanukkaiden, pullien, keksien ja karkkien kanssa. Puhumattakaan jogurteista ja mehuista.

Oma neitini on maistanut herkkuja ihan yksittäisiä kertoja. Mehuja tms limppareita ei ole maistanut. Eikä karkkia. Pari kertaa on saanut syödä yosa-jogurttia (ja niistäkin sitä mihin ei ole lisätty sokeria). Toki maitoallergia rajoittaa sen verran että jos ollaan kyläilemäss niin yleensä tarjolla ei vältämättä edes ole maidotonta vaihtoehtoa. Mutta ei lapsi ole tähän menessä edes hirveästi niitä herkkuja kärkkynyt vaan on tyytynyt banaanin tms. Oikeastaan ainoat herkut joita lapsi säännöllisesti syö on rusinat ja kuivatut luumut. Niistä hän tykkää kyllä kovasti ja niitä ehkä pari kertaa viikossa syödään pieni annos.

Toissa viikonloppuna oltiin anoppilassa ja siellä tais ekaa kertaa "syödä" vähän pullaa, eli siis jonkun 1/10 pullaa....Koska lapsi on esikoinen niin herkut on varmaan ollut helpompi pitää poissa kun ei ole niitä isompia sisaruksia syömässä. Kotona me ei muutenkaan herkutella, tai no minä herkuttelen, mutta teen sen lasen nukkuessa. Kyllä se ehtii isompana sitten herkutella.

Niin ja ehkä parempikin olla sokerinatsi jos lapsen paino on jo valmiiksi +45 käyrällä. Mistä tulikin mieleen etät kyllähän se lapsi herkuttelee, ihan joka päivä, nimittäin sillä rintamaidolla. Eikös se tässä vaiheessa ollut jo pelkkää sokerivettä ;)

Vertaistukea, kuka tunnustautuu sokerinatsiksi?

6 kommenttia:

  1. Tunnustaudun aivan samanlaiseksi sokerinkyttääjäksi! :D Meillä on 1v 4kk lapsi, eikä minun mielestäni todellakaan tarvitse vielä sokeriherkkuja. Poikkeuksen olen tehnyt mehujen suhteen: kerran viikossa saunan jälkeen saa tuorepillimehun, johon ei ole lisätty sokeria. Kylään mennessä lapsen "sokerittomuus" on herättänyt ihmetystä ja välillä jopa kulman alta luotuja katseita minua kohti, mutta en tahdo lapsen liiaksi tottuvan sokeriin jo tässä vaiheessa!
    -Janika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin uskon että kyllä se lapsi ehtii vielä niitä herkkuja syödä, joten jos nyt vielä helposti niittä välttää niin miksi ei :)

      Poista
  2. Hep!! Voi kyllä, olen sokerinatsi. Juurikin pari yosaa, sokeritonta tietenkin on lapselle tarjoiltu. Muutoin herkuttelu on hedelmien ja marjojen varassa. Jos oikein höveliksi heittäydyn saattaa lapsi saada muutaman kuivatun (ja kevuesti sokeroidun) vatun. Ei mehuja, ei pullia, ei meillä niitä muutenkaan syödä.

    Maitoallergia on talossa, ainakin epäilyssä. Samapa tuo, kun tissimaitoa vielä kiskoo. Ei mulla sen sokerin kanssa mitään ihmeempää ongelmaa tai mörköä ole. Se vaan on tarpeetonta. Itse voin paremmin kun en sokeria syö, eikö siis lapsikin samalla tavalla. On vaikea uskoa, että välttämällä sokeria lapsesta tulisi joku päivä kaksin käsin kaiken makean naamariinmättäjä. Mene ja tiedä, sehän tässä kasvattamisessa hankalaa on.

    Onneksi puolisoni on vielä pahempi sokerinatsi. Ja suorastaan suolastalinisti.

    VastaaPoista
  3. Eipä meilläkään sokeriin paljon ole käsiksi päästy. Jugurttiin myönnän viime aikoina sortuneeni sen helppouden takia, mutta senkin koitan pitää vähäisenä tarjoamalla paljon maustamattomia rahkoja ja jugurtteja, joihin itse lisään marjoja tai hedelmäsoseita. Itse olen varsinainen sokerihiiri ja ehkä siksikin suhtaudun sokerin antamiseen lapsille niin tiukasti. Eivätköhän nuo vielä sokeria tule saamaan aivan yllin kyllin. Ja niin kauan kun eivät tiedä mistä jäävät paitsi, he ovat tyytyväisiä kun annan herkuksi kurkkua, porkkanaa ja vesilasin ;)

    Etenkin minun oma mummoni ja miehen äiti on linjastani selkeästi olleet näreissään, mutta omatpahan ovat lapseni. Pahoin pelkään että miehen äiti on selkäni takana lapsille antanut ties mitä herkkuja ja hän aina muistaakin suureen ääneen lapsille toitottaa kuinka hän kyllä antaisi, mutta kun ÄITI ei taida tykätä. Ihan sama vaikka lasten isä on vieressä ja on asiasta täysin samaa mieltä kanssani. Vaan minkäs teet, jatkan linjaani "vaikeana äitinä" ja kiellän julmasti lapsiltani herkut niin kauan kun se minusta fiksulta tuntuu.

    VastaaPoista
  4. Meillä ei juoda mehuja tms. Nyt 1,5v iässä olen vähän alkanut lipsumaan ja välillä saa esim. maistaa tavallista jogurttia. Simo on huono syömään ja välillä on vaan pakko antaa edes jotain mitä suostuu maistamaan.

    VastaaPoista